Viljakaiset kokoontuivat juurillaan Mikkelissä

Sukulipun juhlallinen vihkiminen tuomiokirkossa

Sukuseura Viljakainen ry:n sukupäivä pidettiin heinäkuussa Mikkelissä. Suku on Savon vanhimpia, sen tiedetyt juuret johtavat 1200-1300 -luvulle. Mikkelin seudulla sukua on ollut jo 1400 -luvulla ja Joroisissa 1500 -luvulla. Sukupäivien alkuhartaus tuomiokirkossa oli tavallista juhlallisempi, sillä siellä naulattiin ja vihittiin käyttöön suvun lippu. Perinteisiin kuului myös seppeleen lasku sankarihaudoilla. Sääntömääräisen kokouksen lisäksi ohjelmassa oli sukututkimuksen ja tulevan sukukirjan esittely, musiikkiesityksiä ja illanvietto.

Tuomiokirkon hartaustilaisuus alkoi, kun sukuseuran puheenjohtaja Pekka Viljakainen toi uuden sukulipun kirkkoon tankoon käärittynä ja asetti sen pöydälle alttarikaiteen eteen. Yhdessä lauletun Suvivirren jälkeen puheenjohtaja kutsui seuran hallituksen nimeämät kantolipun naulaajat pöydän ääreen. Määrätyssä järjestyksessä kukin, yhteensä 22 Viljakaista, naulasi oman naulansa tankoon. Puheenjohtaja löi naulausperinteen mukaan viimeisen naulan. Sitten hän nosti tangon ja avasi uuden lipun suvun nähtäväksi.

”Oman lipun alla menneitä sukupolvia kunnioittaen!”

Perinteisiin kuuluvan sukulippupuheen piti yksi perustajajäsenistä, valtiotieteen lisensiaatti Jarmo Viljakainen Helsingistä. Hän tervehti aluksi sotiemme veteraaneja, kunniajäseniä ja kaikkia Viljakaisia. Puhuja totesi, että perinteikkäässä Mikkelin tuomiokirkossa oli menneen vuosisadan aikana pidetty monia merkittäviä tilaisuuksia, joiden osallistujista varmaan Suomen Marsalkka Mannerheim on ollut tunnetuin. Kirkko on nähnyt monia lippuja, usein myös maamme sotalipun. Nyt oli Viljakaisten vuoro liittyä lippukulttuurin vaalijoiksi.

Lippukulttuuri on vanhojen tapojen ja lippumenojen vaalimista. Lipun naulaaminen ja vihkiminen ovat keskeinen osa tätä vanhaa perinnettä, jossa korostuu lipun ja sitä kantavan yhteisön tärkeys.

 

• Sotilaiden kantamia lippuja nähtiin Suomessa jo viikinkiaikana 800 -luvulla ja kun piispa Henrik saapui 1100 -luvulla ristiretkelleen. Suomalaiset joukko-osasto- ja -sotaliput saivat alkunsa keskiajalla. Muiden muassa yksi Suomen sodan sankari, Z. Duncker vei lippuja kuninkaalle osoitukseksi kunniakkaan Savon prikaatin voitoista. Dunckerin mukana Suomen Sotaan lähti Ristiinasta myös Viljakaisia, totesi Jarmo Viljakainen.

 

Heraldikko, komentajakapteeni Tapani Talarin suunnittelemassa lipussa ovat samat kuviot kuin hänen luomassaan suvun vaakunassa: viljan tähkät ja savolainen varsijousi. Värit ovat Savon keltainen ja musta.

 

• Oman lipun alla meitä yhdistävät sukujuuremme ja halu kunnioittaa menneiden sukupolvien työtä ja tekoja. Miehiä ja naisia, maaseudulla ja kaupungeissa, sodan ja rauhan töissä. Olavinlinnan rakentajasta 30-vuotisen sodan sotilaaseen. Olkaamme ylpeitä suvustamme ja nimestämme, joka on Savon vanhimpia. Olkaamme samalla myös nöyriä ja kiitollisia tässä Herran huoneessa siitä, että sukumme on yhä voimissaan rakentamassa Suomesta entistäkin parempaa isänmaata, niin Suomen lipun kuin oman sukulippumme alla, sanoi Viljakainen.

Puheen jälkeen laulettiin virsi Soi kunniaksi Luojan, jonka aikana puheenjohtaja Pekka Viljakainen vei lipun alttarille siunattavaksi. Pappi Mikko Miettinen siunasi lipun, sukuseuran ja sen toiminnan. Sen jälkeen seurasi Isä meidän -rukous ja papin lausumana Herran siunaus. Lipun vihkimisseremonia päättyi virteen, Herraa hyvää kiittäkää. Lopuksi pappi kertoi vielä Mikkelin tuomiokirkon ja seurakunnan historiasta.

Sinivalkoinen seppele sankarihaudoille

Sinivalkoisen seppeleen lasku sankarihaudoille on aina kuulunut Viljakaisten sukupäivien perinteisiin. Viime vuonna se tapahtui Helsingin Hietaniemessä, Sankariristillä. Urkumusiikin saattamana, yleisön seisoessa, Suomen lippu ja uusi sukulippu poistuivat Mikkelin tuomiokirkosta. Valtiolippua kantoi ryhdikkäästi Mikko Tillanen ja seppelettä Anna Tillanen. Sukulippu seurasi perässä puheenjohtaja Viljakaisen kantamana.

Suku siirtyi kulkueena lähistöllä olevalle Maaseurakunnan kirkon sankarihautausmaalle. Matkan varrella ohitettiin Vapaussodan muistomerkki. Seppeleen lasku oli koruttoman juhlallinen. Suvun juuri naulattu ja vihitty lippu sai näin samalla ”tulikasteensa” vanhalla, perinteikkäällä sankarihaudalla.

Joutuisa kokous, naulaustodistusten jako ja haitarimusiikkia

Sukupäivän järjestelyistä vastasivat maanviljelijä Jaakko Viljakainen Mikkelin Viljakkalansaaresta, myyntipäällikkö Jari Viljakainen Mikkelin kaupungista ja sukuseuran sihteeri Leena Teittinen Haukivuorelta. Sääntöjen mukainen vuosikokous ja muu ohjelma oli viihtyisässä Mäntyniemessä, 6 kilometrin päässä keskustasta. Puhetta johdatteli joutuisasti lakimies Pentti Viljakainen Hämeenlinnasta. Kokouksen sihteerinä oli agrologi amk Eveliina Kautto Joroisista.

Puheenjohtaja Pekka Viljakainen jakoi kokouksen jälkeen naulaustodistukset kaikille sukulipun naulaajille. Suvun nuoret, Niina Korhonen ja Jari Hämäläinen, vastasivat päivän musiikkiannista ja esittivät haitariduona tunnettuja sävelmiä.

Suvun vanhimpia alkujuuria Mikkelin seudulla ja Joroisissa

Suurta kiinnostusta herättävä ohjelmanumero oli sukututkija Ahti Kopperin esitys sukukirjan ja -tutkimuksen nykyvaiheesta.

• Eri sukuhaaroja on tämänhetkisen tutkimuksen mukaan kaikkiaan 11. Savon lisäksi sukua on ollut muiden muassa Viipurissa ja muuallakin Karjalan Kannaksella. Kirkonkirjojen mukaan Viljakaisten vanhimpia sukuhaaroja on ollut Mikkelin Viljakkalansaaressa ja Joroisissa, selvitti sukututkija Kopperi.

Paikalla olleet suvun jäsenet saivat tutustua omien sukukirjojensa tietoihin ja tehdä niihin tarkennuksia ja korjauksia. Moni käytti myös hyväkseen tilaisuutta keskustella itse sukututkijan kanssa. Viljakaisten sukuteoksesta tulee noin 1500 -sivuinen ja se valmistuu vuonna 2016.

Suvun tutkimus ulottuu lähelle historiallisen ajan alkua. Muun muassa Puumalan Viljakansaareen ovat Viljakaiset saapuneet jo varhain, arviolta 1200-1400 -luvulla, ja saari on aikoinaan saanut nimensä näiden ensimmäisten asuttajiensa mukaan. Nimitutkijat katsovat, että vanhimmat maininnat nimestä Viljakainen (muodossa Veljakaz) löytyvät niin sanotuista Novgorodin tuohikirjeistä 1200-1300 -luvulta.

Päivän aikana kerättiin sukututkimukseen varoja sukutuotteita myymällä ja arpajaisilla. Myös lahjoituksia otettiin vastaan. Sukupäivien iltaohjelma jatkui saunomisella ja mukavalla yhdessä ololla. Ensi vuonna 2013 Viljakaiset kokoontuvat Joroisissa.

Jarmo Viljakainen