Sukututkimus

Kesällä 2007 tehtiin Viljakaisten suvun vuosikokouksessa päätös, että sukua tutkimaan valitaan uusi sukututkija ja päämääränä on toteuttaa kauan kaivattu sukukirja. Sukututkijaksi ja sukukirjan laatijaksi valittiin kiteeläinen sukututkija Ahti Kopperi ja hänen Savo-Karjalan Sukututkimustoimistonsa. Ahti Kopperilla on tekeillä monta sukukirja-hanketta ja ennen Viljakaisten sukukirjaa valmistuu kaikkiaan toistakymmentä vastaavaa sukukirjaa. Koko Viljakaisten suvun käsittävä noin 1 800-sivuinen sukukirja valmistui keväällä 2016 ja se julkaistiin sukujuhlassa 31.7.2016.

Viljakaisen suku on melkoisen laaja ja se tarkoittaa, että suku on myös hyvin vanha. Suvun pääalue sijaitsee Mikkelin-Haukivuoren-Pieksämäen-Joroisten-Juvan- Rantasalmen alueella. Toinen vanha suvun alue on ollut Kannaksella Viipurin ympäristössä, mistä tuo sukuhaara on siirtynyt Turun-Helsingin-Tampereen väliselle alueelle. Viljakaisen suku on niin vanha, että mitä ilmeisimmin sukuun jää useita eri sukuhaaroja. Kaikki Viljakaiset kootaan kuitenkin samaan kirjaan, tällöin jokainen Viljakainen voi sanoa kirjaa omakseen.

Sukututkimustyö käynnistyi syksyllä 2007 kaikkien Suomen Viljakaisten osoitteiden hankinnalla. Noin 850 kpl sukuseurasta ja sukukirjasta kertovaa kirjettä lähetettiin Viljakais-perheille ennen joulua 2007. Kirjeen mukana lähetettiin sukutietojen keräyslomakkeita, joilla kerättiin tietoa sukulaisilta.

Sukututkimustyö käynnistyi sukuhaaroihin jaottelulla ja tutkimustyöllä. Sukutietojen keräyslomakkeita palautui eniten Joroisten sukuhaaraan kuuluvilta Viljakaisilta ja näin ollen meillä olikin kesän 2008 sukupäivillä luettavissa sukukirjasta 103-sivuinen työversio. Puumalan sukupäivässä kesällä 2009 saimme tutustua Haukivuoren Viljakaisten (30 sivua) ja Rantasalmella kesällä 2010 Rantasalmen Viljakaisten sukukirjan (46 sivua) työversioihin. Kesän 2011 sukupäivillä Helsingissä on luettavana Mikkelin sukuhaaroista kertova 80-sivuinen sukukirjan työversio. Kesään 2011 mennessä sukukirjoissa on yhteensä 279 sivua sukulaistietoa. Keväällä 2016 sukututkimusta oli tehty lähes 9 vuotta ja sukukirjaan tuli yhteensä 1 776 sivua.

Sukututkijaan voi ottaa edelleen yhteyttä ja ilmoittaa muutoksia tulevaan sukukirjan uusintapainokseen.

Postiosoite: Savo-Karjalan Sukututkimustoimisto Ahti Kopperi, Ruoritie 11, 82500 KITEE

Puhelin: 0500 229 119

Sähköpostiosoite ja internet-sivut: ahti.kopperi(at)telemail.fi www.telemail.fi/ahti.kopperi